tiistai 15. joulukuuta 2009
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Piparintuoksua...
Leivottiin eilen äitin kaa pikkuleivät jouluksi. Tai no, mä leivoin vain ne perinteiset piparit, äiti pyöräytti vaaleet piparit, ässät ja wilhelmiinat...mut anyway. Ihana kuunnella joulumusaa(vaikka se ihan paras levy oli hukan teillä, eikä oo vieläkään löytyny. Mikä lie tonttu sen vienyt...)ja tehä valmisteluja.
Oppari palautettu ja kolmen viikon sisään tapahtuu esittely, maturiteetti, arvosanan saaminen ja tutkintohakuhommat...iiks. Viimeinkin. En tuu yhtään kaipaamaan koulua. Njet. No paitsi kieliopintoja. Ne on tosi jees.
Muutenki fiilis on jo parempi. Miksi ei olisi, kun joulu kerta lähestyy :). Paras aika vuodesta <3. Rauhoittumisen ja läheisten ihmisten aikaa. Jouluntuoksut, musiikki, herkut ja tosiaan ihan yleinen olotila on jotain niin ihanaa, että lähes toivois joulun olevan ympäri vuoden :). Tosin vähemmän kivaa, suorastaan ikävää on kaikki se kaupallisuus ja joululahjahamstraus jne. Ei lahjat oo pääasia,varsinkaan jos siitä aiheutuu hirveä stressi hankkijalle. Nou nou nou. Tosin tuskin maltan odottaa, kun saan äitin lahjan...se on erään ihanan kirjasarjan neljäs ja viimeinen kirja, ja veikkaan että jouluyönä ei tule paljoo nukuttuu, koska kyseinen kirja on luettava yhellä istumalla:).
No mutta joo, joulu piristää. Muuten kaikki on auki. Auki. Auki. Ei oo mitään suunnitelmia. Tai muutenkaan haaveita mistään. Tai siis lähinnä tarkotan työjuttuja... se vähän pelottaa. Mut ajattelin kuitenkin yrittää nauttia joulun ensin ja ressata vasta sitten. On tullut nimittäin kivasti ressattuu jo yli vuosi putkeen, jos sitä nyt yrittäs chillailla :).
Mut jeah, ihanaa joulunodotusta!
Oppari palautettu ja kolmen viikon sisään tapahtuu esittely, maturiteetti, arvosanan saaminen ja tutkintohakuhommat...iiks. Viimeinkin. En tuu yhtään kaipaamaan koulua. Njet. No paitsi kieliopintoja. Ne on tosi jees.
Muutenki fiilis on jo parempi. Miksi ei olisi, kun joulu kerta lähestyy :). Paras aika vuodesta <3. Rauhoittumisen ja läheisten ihmisten aikaa. Jouluntuoksut, musiikki, herkut ja tosiaan ihan yleinen olotila on jotain niin ihanaa, että lähes toivois joulun olevan ympäri vuoden :). Tosin vähemmän kivaa, suorastaan ikävää on kaikki se kaupallisuus ja joululahjahamstraus jne. Ei lahjat oo pääasia,varsinkaan jos siitä aiheutuu hirveä stressi hankkijalle. Nou nou nou. Tosin tuskin maltan odottaa, kun saan äitin lahjan...se on erään ihanan kirjasarjan neljäs ja viimeinen kirja, ja veikkaan että jouluyönä ei tule paljoo nukuttuu, koska kyseinen kirja on luettava yhellä istumalla:).
No mutta joo, joulu piristää. Muuten kaikki on auki. Auki. Auki. Ei oo mitään suunnitelmia. Tai muutenkaan haaveita mistään. Tai siis lähinnä tarkotan työjuttuja... se vähän pelottaa. Mut ajattelin kuitenkin yrittää nauttia joulun ensin ja ressata vasta sitten. On tullut nimittäin kivasti ressattuu jo yli vuosi putkeen, jos sitä nyt yrittäs chillailla :).
Mut jeah, ihanaa joulunodotusta!
perjantai 30. lokakuuta 2009
Kohta, kohta on Joulu :)
Joo kyllä, tää täällä jo oottelee Joulua. Vieä reilu 50 yötä, sitten saa taas nautiskella jouluntunnelmaa, herkutella äitin tekemillä herkuilla mmmmm...
Sitä ennen tosin on edessä vielä opinnäytetyön palauttaminen (no KYLLÄ :D, uskomatonta mutta totta), sen esittely, maturiteetti ja kaikenlaisten allekirjoitusten hommaaminen ja muu pikku puuhastelu, jotta sais tutkintotodistuksen. Tosin se voi venyä tammikuulle, kuulemma joulukuu on kiireistä aikaa.
Ja marraskuussa on myös ankara pohdiskelu sen suhteen, jäänkö Jyväskylään vai muutanko pois. Kieltämättä houkuttelis muuttaa, mutta toisaalta Jyväskylässä on kaikki kaverit. Ainakin läheisimmät ystävät. Snirf.
Ai niin joo, miehet on edelleen perseestä. Vaikka paskimmasta-päivästä-koskaan on kohta vuosi, mielipide ei ole muuttunut.
No mutta semmosta, vähän päivittelyy...
Sitä ennen tosin on edessä vielä opinnäytetyön palauttaminen (no KYLLÄ :D, uskomatonta mutta totta), sen esittely, maturiteetti ja kaikenlaisten allekirjoitusten hommaaminen ja muu pikku puuhastelu, jotta sais tutkintotodistuksen. Tosin se voi venyä tammikuulle, kuulemma joulukuu on kiireistä aikaa.
Ja marraskuussa on myös ankara pohdiskelu sen suhteen, jäänkö Jyväskylään vai muutanko pois. Kieltämättä houkuttelis muuttaa, mutta toisaalta Jyväskylässä on kaikki kaverit. Ainakin läheisimmät ystävät. Snirf.
Ai niin joo, miehet on edelleen perseestä. Vaikka paskimmasta-päivästä-koskaan on kohta vuosi, mielipide ei ole muuttunut.
No mutta semmosta, vähän päivittelyy...
maanantai 7. syyskuuta 2009
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Ei mitään
Ei yhtään mitään. Ei motivaatiota, ei päämääriä, ei kiinnostusta mihinkään. Opparia en jaksa ees aatella. Eli tosi hyvin menee. Kesäkää ei oo lämmin. Jippii
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Kevättä
Joopa joo. Niin se aika vaan kuluu. Mulla oli tuossa vähän ongelmia modeemin kanssa, joten en kahteen viikkoon päässyt käymään kämpiltä netissä. Oli muuten tuskaa. Eikä tätäkään viiti missään muualla kirjottaa… kirjastossa sais koko ajan kurkkia selän taakse, että ei kai kukaan nää.
Tässä sitä vaa edelleenkin stressaillaan erinäisten asioiden takia. Tai sanottaisko näin, että yhtäkkiä ei tuu mieleen yhtään asiaa, josta EN ressais. Että niin hyvin on marjat. Pah.
Oppari ei oo edennyt yhtään. Huomenna se etenee sen verran, että jutskaillaan vuoropäällikön kaa joistain jutuista, joita oon keränny yhteen ja rajaillaan vähän aihetta. Muutaman kirjan oon lukenut, mut niistäki on jo monta viikkoa. Mä jotenki ressaan tota niin paljon, että oon iha lamaantunut, enkä saa mitään aikaan. Plus kai mä oon laiska. Ja sit se yks kuspää vie tilaa ajatuksista. Itseluottamus on iha kadoksissa. Noh, vähemmästäki! Että kiitos vain exä.
Kesätouhut on iha pimennossa. Jos mulla on vain nuin vähä tunteja hotellissa, ku mitä nyt on ollut, ni en pysty asuu tässä kämpässä enkä varmaa asumaan koko kaupungissa. Mut mieluusti tekisin siellä kyllä kaikki tunnit mitä vaan irtoo. Sit lisäks jotain muuta. Siivousta vaikka. Jotenki vaa tuntuu, että oon jo iha liian myöhässä tästäki hommasta, pitäis olla jo kaikki tiedossa.
Ja toisaalta mä haluaisin kesäks Kyyjärvelle. Tai ehkä kokonaanki.. Ja muuten voisin iha helposti, mut siellä ei oo enää kavereita. Jyväskylässä on kaikki tärkeimmät. Vanhat ja uudet. Kyyjärvellä mää hengailisin vaan äiskän ja isukin sekä mummojen kaa. Mikä toisaalta on iha jees…mut mut mut kyllä mää vaan NIIN paljon kaipaisin ystäviäni, että ei mitään rajaa!
Toisaalta mä oon iha liian yksin myös Jyväskylässä. Eihän kaveritkaa voi joka hetki olla mun luona tai mä niiden luona. Niillä on omat juttusa ja kiireensä. Kerkeen aatella kaikkee paskaa ja sit on jatkuva paskafiilis päällä. Oikeesti ei helpota. Ei helpota. Vaikka kaikki mulle sitä jaksaa toitottaa, että kyllä se helpottaa. Mut edelleenkään ei helpota. Joka päivä ne kyyneleet jossai vaiheessa puristuu ulos. Ahistaa.
ARGH. Ajatus kesästä ei siis helpota. Koska kaikki on nii auki ja tietää vain lisä ressiä.
Mut ainaki on kivempi juosta. Ja pyöräillä, ku tiet sulaa ja kuivuu. Sitä ootellessa…
Moi
Tässä sitä vaa edelleenkin stressaillaan erinäisten asioiden takia. Tai sanottaisko näin, että yhtäkkiä ei tuu mieleen yhtään asiaa, josta EN ressais. Että niin hyvin on marjat. Pah.
Oppari ei oo edennyt yhtään. Huomenna se etenee sen verran, että jutskaillaan vuoropäällikön kaa joistain jutuista, joita oon keränny yhteen ja rajaillaan vähän aihetta. Muutaman kirjan oon lukenut, mut niistäki on jo monta viikkoa. Mä jotenki ressaan tota niin paljon, että oon iha lamaantunut, enkä saa mitään aikaan. Plus kai mä oon laiska. Ja sit se yks kuspää vie tilaa ajatuksista. Itseluottamus on iha kadoksissa. Noh, vähemmästäki! Että kiitos vain exä.
Kesätouhut on iha pimennossa. Jos mulla on vain nuin vähä tunteja hotellissa, ku mitä nyt on ollut, ni en pysty asuu tässä kämpässä enkä varmaa asumaan koko kaupungissa. Mut mieluusti tekisin siellä kyllä kaikki tunnit mitä vaan irtoo. Sit lisäks jotain muuta. Siivousta vaikka. Jotenki vaa tuntuu, että oon jo iha liian myöhässä tästäki hommasta, pitäis olla jo kaikki tiedossa.
Ja toisaalta mä haluaisin kesäks Kyyjärvelle. Tai ehkä kokonaanki.. Ja muuten voisin iha helposti, mut siellä ei oo enää kavereita. Jyväskylässä on kaikki tärkeimmät. Vanhat ja uudet. Kyyjärvellä mää hengailisin vaan äiskän ja isukin sekä mummojen kaa. Mikä toisaalta on iha jees…mut mut mut kyllä mää vaan NIIN paljon kaipaisin ystäviäni, että ei mitään rajaa!
Toisaalta mä oon iha liian yksin myös Jyväskylässä. Eihän kaveritkaa voi joka hetki olla mun luona tai mä niiden luona. Niillä on omat juttusa ja kiireensä. Kerkeen aatella kaikkee paskaa ja sit on jatkuva paskafiilis päällä. Oikeesti ei helpota. Ei helpota. Vaikka kaikki mulle sitä jaksaa toitottaa, että kyllä se helpottaa. Mut edelleenkään ei helpota. Joka päivä ne kyyneleet jossai vaiheessa puristuu ulos. Ahistaa.
ARGH. Ajatus kesästä ei siis helpota. Koska kaikki on nii auki ja tietää vain lisä ressiä.
Mut ainaki on kivempi juosta. Ja pyöräillä, ku tiet sulaa ja kuivuu. Sitä ootellessa…
Moi
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Taas Jyväskylässä :(
Tuli hiihdettyä äitin kanssa 2x 18 kilsaa loppu lomalla, ja oli tosi hyvä fiilis. Ja jokapäiväiset(tai iltaiset) saunomiset oli kans mahtavia.
Miks sitten piti käydä niin, että just matkalla kaupunkiin, Kirrin kohteilla, exä ajaa autollaan sen auton ohi jossa mä olen? Piti laittaa viesti, että menit nopeaa ohi. Ja sit se soitti ja sano tuovasa mulle pyörätelineen(mun) ja paahtimen(exän, mut se huonossa omassatunnossa lupas sen mulle). Mun piti pihalta hakea ne, ja exä olis het lähteny pois. Mut mun oli pakko keksii juteltavaa. Ootko hiihtäny hiihtolomalla? No eihä se ollu. Piti sit kertoo, mite paljon mun ja äiskän tuli hiihettyy. Sitte sitä ei voinukkaa enää viivyttää, vaan se lähti.
Onneks mä lähin sitte saman tien kaverille kylään. Muute olisin varmasti vaa itkeny jostai puoli seittemästä asti. Eli toi juttu kolahti vasta iha hetki sitte. Ny meillä ei oo enää mitään asiaa toisillemme. Mulla ei oo enää sille tavaroita eikä sillä mulle. Kaikki sidokset on katkennu. Sitä ei enää kiinnosta yhtään, että mitä mää teen, mitä mulle kuuluu jne. Mua kyllä kiinnostais tietää ees vähä, että miten sillä menee.
Tuntuu vaan niin paskalta, ku oli sen kaa niin tiiviisti tekemisissä 2 ja puol vuotta. Ja nyt ei yhtään. Tyhjä olo.
Miks tää taas taantu näin? Mulla meni jo vähän aikaa nii hyvin, en ees aatellu menneitä. En ees itkeny viikkoon…
Vittu.Vittu.Vittu.Vittu.
Miks sitten piti käydä niin, että just matkalla kaupunkiin, Kirrin kohteilla, exä ajaa autollaan sen auton ohi jossa mä olen? Piti laittaa viesti, että menit nopeaa ohi. Ja sit se soitti ja sano tuovasa mulle pyörätelineen(mun) ja paahtimen(exän, mut se huonossa omassatunnossa lupas sen mulle). Mun piti pihalta hakea ne, ja exä olis het lähteny pois. Mut mun oli pakko keksii juteltavaa. Ootko hiihtäny hiihtolomalla? No eihä se ollu. Piti sit kertoo, mite paljon mun ja äiskän tuli hiihettyy. Sitte sitä ei voinukkaa enää viivyttää, vaan se lähti.
Onneks mä lähin sitte saman tien kaverille kylään. Muute olisin varmasti vaa itkeny jostai puoli seittemästä asti. Eli toi juttu kolahti vasta iha hetki sitte. Ny meillä ei oo enää mitään asiaa toisillemme. Mulla ei oo enää sille tavaroita eikä sillä mulle. Kaikki sidokset on katkennu. Sitä ei enää kiinnosta yhtään, että mitä mää teen, mitä mulle kuuluu jne. Mua kyllä kiinnostais tietää ees vähä, että miten sillä menee.
Tuntuu vaan niin paskalta, ku oli sen kaa niin tiiviisti tekemisissä 2 ja puol vuotta. Ja nyt ei yhtään. Tyhjä olo.
Miks tää taas taantu näin? Mulla meni jo vähän aikaa nii hyvin, en ees aatellu menneitä. En ees itkeny viikkoon…
Vittu.Vittu.Vittu.Vittu.
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Hiihtolomailee maalla
Tarkoituksena lomalla oli saada paaaaaljon aikaiseksi koulutehtävien suhteen. Tulos: oon käyny ahkerasti kävelemässä äiskän kaa, Paletissa kiertelemässä ja shoppailee, mummojen luona kyläilemässä, lukenu Remeksen kirjaa (mä tiesin jo lainaushetkellä, että tää on ny huono homma, ei kannata lainata tätä, lainaa vaan niitä koulukirjoja…), Alajärvellä shoppailee ja ny viimeks äiskän kaa hiihtämässä. Mä ajattelin että kyllähä mä ny Kyyjärvellä saan tehtäviä tehtyä, ku eihä mulla täällä oo paljoo muuta tekemistä… BULLSHIT, täällähä mulla just on tekemistä.
Hiihtämine oli kyl iha siistiä. Eka kerta tänä talvena. Monta kertaa ei kyl ehikkää hiihtää, ku en viiti suksia kulettaa kaupunkiin...vaikka ladut lähtis tosi läheltä kämppää… Mut eikös jonku sääennustuksen mukaan talvi jo lopu ens viikolla? No mut viel kerkee muutamana päivänä käydä .
Yks asia mitä oon ny lomalla harrastanut joka ilta (eikä tää tuleva ilta oo poikkeus) on saunominen. Ku itellä ei Jkl:stä löydy sitä, ni maalla tulee harrastettua senki edestä. Liiottelematta oon joka ilta tunnin saunonu. Ja joka kerta yhtä mahtava fiilis :). Nyt pitää lähtee käyttämään koiraa pikkulenkillä saunaa ootellessa…
Nii ja paskoja juttuja en oo antanu ihteni aatella olleskaa. Ne vaa ahistais. Yritän pittää mielen positiivisena, vaikka vähä joutuis taistelemaan (ihteni kanssa siis :D)…
Ciao
Hiihtämine oli kyl iha siistiä. Eka kerta tänä talvena. Monta kertaa ei kyl ehikkää hiihtää, ku en viiti suksia kulettaa kaupunkiin...vaikka ladut lähtis tosi läheltä kämppää… Mut eikös jonku sääennustuksen mukaan talvi jo lopu ens viikolla? No mut viel kerkee muutamana päivänä käydä .
Yks asia mitä oon ny lomalla harrastanut joka ilta (eikä tää tuleva ilta oo poikkeus) on saunominen. Ku itellä ei Jkl:stä löydy sitä, ni maalla tulee harrastettua senki edestä. Liiottelematta oon joka ilta tunnin saunonu. Ja joka kerta yhtä mahtava fiilis :). Nyt pitää lähtee käyttämään koiraa pikkulenkillä saunaa ootellessa…
Nii ja paskoja juttuja en oo antanu ihteni aatella olleskaa. Ne vaa ahistais. Yritän pittää mielen positiivisena, vaikka vähä joutuis taistelemaan (ihteni kanssa siis :D)…
Ciao
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Ei vaa helpota
Voi voi kuinka nopiaa tuo aika vierähtää. Helmikuussa jo mennään ja viime kirjotuksesta on jo puolitoista kuukautta.
Hirveästi ei oo muuttunut. No isoin muutos on totta kai se, että muutin yksiöön tammi-helmikuun vaihteessa. Tosi kiva kämppä. En vaan silti haluais asua tässä. Tuntuu että oon vaan koko ajan yksin ja pohin kaikkea paskaa. Erojuttua, syitä siihen ja mitä se nyt sen kaa puuhaa jne jne jne… Kaupungilla käydessä pelkään koko ajan, että törmään exään&uuteen (en oo viel ihme kyllä törmänny, vaik yleensä tuttuihin törmää jatkuvasti…). Ja itkuha siinä sit jossai vaiheessa pääsee. Viimestään kämppää kohti tallustaessa.
Kaikki vakuutteli pian eron jälkeen, että kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa blaa blaa. No eipä viel oo helpottanu yhtään. Tuntuu, että pahemmalta vaan tuntuu. Ja pahemmaksi muuttuu. Että ei kiitos enää sitä tuputusta. Ei todellakaan oo lähellä se hetki, että tuntus ees vähä paremmalta. Toki joskus on pieniä ilon hetkiä, kuten ku kavereiden kaa touhuu jotain. Mut heti ku on yksin (ja välil vaikka ei oliskaan) GABOM: voisko tuntuu pahemmalta?? No ei. Niin moni asia muistuttaa niin monesta asiasta (no lähes kaikki lähes kaikesta..). Tää koko kaupunki on täynnä muistoja. Kyyjärvi on täynnä muistoja. Ja totta kai monet muutkin paikkakunnat, mut niissä ei onneks tuu käytyä kovin usein…
Opinnäytetyön sain sillä tavalla alulle, että kävin ohjaajan kanssa juttelemassa ja kävin lainaamassa muutaman kirjan. Liian hidasta toimintaa, tiedän, mutta siinäpähä menee. En jaksa välittää, en vaa jaksa. Ja kuitenki koko ajan vaan ressaan just sitä. Mut siltikää en jaksa välittää…ristiriitasta.
Mjoo. Ja ny on viel selkä kipee! Vatsalihaksia tehdessä se jotenki vaa venähti. Eli ei ole kuntoilu aina hyväksi kunnolle :). Istuminen on työlästä ja seisominen ja kävely. Makoilu ja löhöasento taas menee. Huonopuoli tässä on se, että herkut on maistunu tosi hyvin ja ny ei pääse sit kuntoileen…damn. Taidan pitää huvikseni kaurapuuroviikon! Olis nimittäin tarkotus pitää tupareita tulevana lauantaina…ja sinne pitää tehdä jotain hyvää :).
Hirveästi ei oo muuttunut. No isoin muutos on totta kai se, että muutin yksiöön tammi-helmikuun vaihteessa. Tosi kiva kämppä. En vaan silti haluais asua tässä. Tuntuu että oon vaan koko ajan yksin ja pohin kaikkea paskaa. Erojuttua, syitä siihen ja mitä se nyt sen kaa puuhaa jne jne jne… Kaupungilla käydessä pelkään koko ajan, että törmään exään&uuteen (en oo viel ihme kyllä törmänny, vaik yleensä tuttuihin törmää jatkuvasti…). Ja itkuha siinä sit jossai vaiheessa pääsee. Viimestään kämppää kohti tallustaessa.
Kaikki vakuutteli pian eron jälkeen, että kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa blaa blaa. No eipä viel oo helpottanu yhtään. Tuntuu, että pahemmalta vaan tuntuu. Ja pahemmaksi muuttuu. Että ei kiitos enää sitä tuputusta. Ei todellakaan oo lähellä se hetki, että tuntus ees vähä paremmalta. Toki joskus on pieniä ilon hetkiä, kuten ku kavereiden kaa touhuu jotain. Mut heti ku on yksin (ja välil vaikka ei oliskaan) GABOM: voisko tuntuu pahemmalta?? No ei. Niin moni asia muistuttaa niin monesta asiasta (no lähes kaikki lähes kaikesta..). Tää koko kaupunki on täynnä muistoja. Kyyjärvi on täynnä muistoja. Ja totta kai monet muutkin paikkakunnat, mut niissä ei onneks tuu käytyä kovin usein…
Opinnäytetyön sain sillä tavalla alulle, että kävin ohjaajan kanssa juttelemassa ja kävin lainaamassa muutaman kirjan. Liian hidasta toimintaa, tiedän, mutta siinäpähä menee. En jaksa välittää, en vaa jaksa. Ja kuitenki koko ajan vaan ressaan just sitä. Mut siltikää en jaksa välittää…ristiriitasta.
Mjoo. Ja ny on viel selkä kipee! Vatsalihaksia tehdessä se jotenki vaa venähti. Eli ei ole kuntoilu aina hyväksi kunnolle :). Istuminen on työlästä ja seisominen ja kävely. Makoilu ja löhöasento taas menee. Huonopuoli tässä on se, että herkut on maistunu tosi hyvin ja ny ei pääse sit kuntoileen…damn. Taidan pitää huvikseni kaurapuuroviikon! Olis nimittäin tarkotus pitää tupareita tulevana lauantaina…ja sinne pitää tehdä jotain hyvää :).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
