Hiihtolomailee maalla

Tarkoituksena lomalla oli saada paaaaaljon aikaiseksi koulutehtävien suhteen. Tulos: oon käyny ahkerasti kävelemässä äiskän kaa, Paletissa kiertelemässä ja shoppailee, mummojen luona kyläilemässä, lukenu Remeksen kirjaa (mä tiesin jo lainaushetkellä, että tää on ny huono homma, ei kannata lainata tätä, lainaa vaan niitä koulukirjoja…), Alajärvellä shoppailee ja ny viimeks äiskän kaa hiihtämässä. Mä ajattelin että kyllähä mä ny Kyyjärvellä saan tehtäviä tehtyä, ku eihä mulla täällä oo paljoo muuta tekemistä… BULLSHIT, täällähä mulla just on tekemistä.

Hiihtämine oli kyl iha siistiä. Eka kerta tänä talvena. Monta kertaa ei kyl ehikkää hiihtää, ku en viiti suksia kulettaa kaupunkiin...vaikka ladut lähtis tosi läheltä kämppää… Mut eikös jonku sääennustuksen mukaan talvi jo lopu ens viikolla? No mut viel kerkee muutamana päivänä käydä .

Yks asia mitä oon ny lomalla harrastanut joka ilta (eikä tää tuleva ilta oo poikkeus) on saunominen. Ku itellä ei Jkl:stä löydy sitä, ni maalla tulee harrastettua senki edestä. Liiottelematta oon joka ilta tunnin saunonu. Ja joka kerta yhtä mahtava fiilis :). Nyt pitää lähtee käyttämään koiraa pikkulenkillä saunaa ootellessa…


Nii ja paskoja juttuja en oo antanu ihteni aatella olleskaa. Ne vaa ahistais. Yritän pittää mielen positiivisena, vaikka vähä joutuis taistelemaan (ihteni kanssa siis :D)…


Ciao

Ei vaa helpota

Voi voi kuinka nopiaa tuo aika vierähtää. Helmikuussa jo mennään ja viime kirjotuksesta on jo puolitoista kuukautta.

Hirveästi ei oo muuttunut. No isoin muutos on totta kai se, että muutin yksiöön tammi-helmikuun vaihteessa. Tosi kiva kämppä. En vaan silti haluais asua tässä. Tuntuu että oon vaan koko ajan yksin ja pohin kaikkea paskaa. Erojuttua, syitä siihen ja mitä se nyt sen kaa puuhaa jne jne jne… Kaupungilla käydessä pelkään koko ajan, että törmään exään&uuteen (en oo viel ihme kyllä törmänny, vaik yleensä tuttuihin törmää jatkuvasti…). Ja itkuha siinä sit jossai vaiheessa pääsee. Viimestään kämppää kohti tallustaessa.

Kaikki vakuutteli pian eron jälkeen, että kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa blaa blaa. No eipä viel oo helpottanu yhtään. Tuntuu, että pahemmalta vaan tuntuu. Ja pahemmaksi muuttuu. Että ei kiitos enää sitä tuputusta. Ei todellakaan oo lähellä se hetki, että tuntus ees vähä paremmalta. Toki joskus on pieniä ilon hetkiä, kuten ku kavereiden kaa touhuu jotain. Mut heti ku on yksin (ja välil vaikka ei oliskaan) GABOM: voisko tuntuu pahemmalta?? No ei. Niin moni asia muistuttaa niin monesta asiasta (no lähes kaikki lähes kaikesta..). Tää koko kaupunki on täynnä muistoja. Kyyjärvi on täynnä muistoja. Ja totta kai monet muutkin paikkakunnat, mut niissä ei onneks tuu käytyä kovin usein…

Opinnäytetyön sain sillä tavalla alulle, että kävin ohjaajan kanssa juttelemassa ja kävin lainaamassa muutaman kirjan. Liian hidasta toimintaa, tiedän, mutta siinäpähä menee. En jaksa välittää, en vaa jaksa. Ja kuitenki koko ajan vaan ressaan just sitä. Mut siltikää en jaksa välittää…ristiriitasta.

Mjoo. Ja ny on viel selkä kipee! Vatsalihaksia tehdessä se jotenki vaa venähti. Eli ei ole kuntoilu aina hyväksi kunnolle :). Istuminen on työlästä ja seisominen ja kävely. Makoilu ja löhöasento taas menee. Huonopuoli tässä on se, että herkut on maistunu tosi hyvin ja ny ei pääse sit kuntoileen…damn. Taidan pitää huvikseni kaurapuuroviikon! Olis nimittäin tarkotus pitää tupareita tulevana lauantaina…ja sinne pitää tehdä jotain hyvää :).