Kevättä

Joopa joo. Niin se aika vaan kuluu. Mulla oli tuossa vähän ongelmia modeemin kanssa, joten en kahteen viikkoon päässyt käymään kämpiltä netissä. Oli muuten tuskaa. Eikä tätäkään viiti missään muualla kirjottaa… kirjastossa sais koko ajan kurkkia selän taakse, että ei kai kukaan nää.

Tässä sitä vaa edelleenkin stressaillaan erinäisten asioiden takia. Tai sanottaisko näin, että yhtäkkiä ei tuu mieleen yhtään asiaa, josta EN ressais. Että niin hyvin on marjat. Pah.

Oppari ei oo edennyt yhtään. Huomenna se etenee sen verran, että jutskaillaan vuoropäällikön kaa joistain jutuista, joita oon keränny yhteen ja rajaillaan vähän aihetta. Muutaman kirjan oon lukenut, mut niistäki on jo monta viikkoa. Mä jotenki ressaan tota niin paljon, että oon iha lamaantunut, enkä saa mitään aikaan. Plus kai mä oon laiska. Ja sit se yks kuspää vie tilaa ajatuksista. Itseluottamus on iha kadoksissa. Noh, vähemmästäki! Että kiitos vain exä.

Kesätouhut on iha pimennossa. Jos mulla on vain nuin vähä tunteja hotellissa, ku mitä nyt on ollut, ni en pysty asuu tässä kämpässä enkä varmaa asumaan koko kaupungissa. Mut mieluusti tekisin siellä kyllä kaikki tunnit mitä vaan irtoo. Sit lisäks jotain muuta. Siivousta vaikka. Jotenki vaa tuntuu, että oon jo iha liian myöhässä tästäki hommasta, pitäis olla jo kaikki tiedossa.

Ja toisaalta mä haluaisin kesäks Kyyjärvelle. Tai ehkä kokonaanki.. Ja muuten voisin iha helposti, mut siellä ei oo enää kavereita. Jyväskylässä on kaikki tärkeimmät. Vanhat ja uudet. Kyyjärvellä mää hengailisin vaan äiskän ja isukin sekä mummojen kaa. Mikä toisaalta on iha jees…mut mut mut kyllä mää vaan NIIN paljon kaipaisin ystäviäni, että ei mitään rajaa!

Toisaalta mä oon iha liian yksin myös Jyväskylässä. Eihän kaveritkaa voi joka hetki olla mun luona tai mä niiden luona. Niillä on omat juttusa ja kiireensä. Kerkeen aatella kaikkee paskaa ja sit on jatkuva paskafiilis päällä. Oikeesti ei helpota. Ei helpota. Vaikka kaikki mulle sitä jaksaa toitottaa, että kyllä se helpottaa. Mut edelleenkään ei helpota. Joka päivä ne kyyneleet jossai vaiheessa puristuu ulos. Ahistaa.

ARGH. Ajatus kesästä ei siis helpota. Koska kaikki on nii auki ja tietää vain lisä ressiä.

Mut ainaki on kivempi juosta. Ja pyöräillä, ku tiet sulaa ja kuivuu. Sitä ootellessa…

Moi

Taas Jyväskylässä :(

Tuli hiihdettyä äitin kanssa 2x 18 kilsaa loppu lomalla, ja oli tosi hyvä fiilis. Ja jokapäiväiset(tai iltaiset) saunomiset oli kans mahtavia.

Miks sitten piti käydä niin, että just matkalla kaupunkiin, Kirrin kohteilla, exä ajaa autollaan sen auton ohi jossa mä olen? Piti laittaa viesti, että menit nopeaa ohi. Ja sit se soitti ja sano tuovasa mulle pyörätelineen(mun) ja paahtimen(exän, mut se huonossa omassatunnossa lupas sen mulle). Mun piti pihalta hakea ne, ja exä olis het lähteny pois. Mut mun oli pakko keksii juteltavaa. Ootko hiihtäny hiihtolomalla? No eihä se ollu. Piti sit kertoo, mite paljon mun ja äiskän tuli hiihettyy. Sitte sitä ei voinukkaa enää viivyttää, vaan se lähti.

Onneks mä lähin sitte saman tien kaverille kylään. Muute olisin varmasti vaa itkeny jostai puoli seittemästä asti. Eli toi juttu kolahti vasta iha hetki sitte. Ny meillä ei oo enää mitään asiaa toisillemme. Mulla ei oo enää sille tavaroita eikä sillä mulle. Kaikki sidokset on katkennu. Sitä ei enää kiinnosta yhtään, että mitä mää teen, mitä mulle kuuluu jne. Mua kyllä kiinnostais tietää ees vähä, että miten sillä menee.

Tuntuu vaan niin paskalta, ku oli sen kaa niin tiiviisti tekemisissä 2 ja puol vuotta. Ja nyt ei yhtään. Tyhjä olo.

Miks tää taas taantu näin? Mulla meni jo vähän aikaa nii hyvin, en ees aatellu menneitä. En ees itkeny viikkoon…

Vittu.Vittu.Vittu.Vittu.