lauantai 8. joulukuuta 2007

Muutama yö Jouluun on...

...15-16, en nyt jaksa tarkkaan laskea. Laskurihan minulta tuosta työpöydältä löytyy ja se laskee päiviä aattoon. Siitä varmaan vois päätellä yötkin. Mutta en ole koskaan ollut mikään matikkanero tai muutenkaan hirveen välkky...joten pysykööt suurpiirteisenä numerona.

Vähän on taas aika kulunut edellisestä kirjotuksesta. Yhtenä syynä ompi se, että nettimme oli katkolla viikon. Ja vika joka viikon kuluttua huomattiin, oli sellainen, jonka olisi voinut korjata nopeasti ja netin olisi sanut kuntoon puolessa tunnissa. Mutta koska eräät työntekijät eräässä liikkeessä eivät ensin älynneet liikkeessä ottaa (kaapeli)modeemin osoitetta ylös (ja se olisi pitänyt tehdä!) ja sitten eivät älynneet laittaa sitä eteenpäin. Ja sitten kun soitti tekniseen tukeen,eivät sielläkään älynneet sitä osoitetta kysyä. Turhauttavaa! Mutta nyt toimii JEAH!

Tosi kova joulufiilis päällä. Oon jo kauan kuunnellut joulumusaa ja ostanut lahjoja ja tehnyt kortteja ja jopa paketoinut niitä lahjoja. Ja innolla ootan että tentti olisi ohi 20.12 ja sitten pääsisi syömään ulos ukkoni kanssa ja sen jälkeen kotia päin. Ja jouluaattona saa pitkästä aikaa lanttulaatikkoa! Se on NIIN parasta. Toki tykkään kaikista muistakin laatikoista ja kinkkuakin tulee maistettua..mut lanttu on parasta. Ja pitkästä aikaa saa syödä vähän aikaa karkkeja. On sitä odotettukin. Salmiakkia ja lakritsia ja suklaatakin...mmmmmmmm.

Koulutehtäviä olis taas tehtävänä. Ja tänäänkin olis ollu reilusti aikaa tehä niitä, mut enpä oo tehny. Telkasta ei tuu mitään ja ulkona vaan sataa ni ei lenkillekkään jaksa mennä, eli tosi hyvä aika tehdä koulutsydeemejä..mut no thank you. Huomenna sitten. Oon aina sanonu, ett pikku paineessa saan nopeiten tehtyy :). Tosin se paine ei tunnu yhtään hyvältä. Mut sillo ne on pakko tehdä.

Käytiin eilen kattomas ukon kaa Tali- Ihantala 1944 leffa. Oli ihan jees, vaikka itse siihen nimenomaiseen taisteluun olis voitu keskittyy vähän enempi. Mut kannattaa kattoo.

Nyt vois mennä kiusaamaan tota ukkelii...

Moi

2 kommenttia:

Wille kirjoitti...

Kiusaa sitä ukkoa vaan kunnolla. Älä turhaan sääli.

Wille kirjoitti...

Minäpä kiusaan sinua haasteella.